Sydänsurut

[PUUTTEESSA]

On Se vaan kumma juttu miten kaipaa läheisyyttä kun sitä ei ole saatavilla. Viimeviikolla olin sitä mieltä että voi kun saisi olla rauhassa ja omissa oloissa mutta on tämä "yksinolo" aika kurjaa. Millainen olo sitten on kun asutaan eri osoitteissa?

Mun kokemuksen mukaan just tää alku on hirvein,ja varsinkin jos se toinen alkaa ns.deittaamaan,mulla meni ihan vituiks oma elämä ku ahdistuin siitä miten se toinen elää

[santura]

Olin pitkään kiinnostunut lukiossa yhestä tytöstä jonka kanssa oltii myös hyviä ystäviä. Olin jo miettiny missä ja milloin kerron tunteistani. Mutta eikös se ala seurustelemaan meikäläisen kaverin kanssa ja siitä muute alko sellane alamäki joka tuntu kaatava koko nuoren miehen elämä kerta laakista. En ole vieläkään kertonut asiasta muille kuin kavereille kosteilla ryyppyreissuilla. Ei ole sen jälkeen tullu muita naisia kateltua. Jos oisin viisas ja kasvattaisin pallit ja menisin kertomaan asiasta, ehkä sen jälkee pääsisin jatkamaa omaa elämääni. Ja nii vissii pitäis mennä tekee

[JormaK]

Olin pitkään kiinnostunut lukiossa yhestä tytöstä jonka kanssa oltii myös hyviä ystäviä. Olin jo miettiny missä ja milloin kerron tunteistani. Mutta eikös se ala seurustelemaan meikäläisen kaverin kanssa ja siitä muute alko sellane alamäki joka tuntu kaatava koko nuoren miehen elämä kerta laakista. En ole vieläkään kertonut asiasta muille kuin kavereille kosteilla ryyppyreissuilla. Ei ole sen jälkeen tullu muita naisia kateltua. Jos oisin viisas ja kasvattaisin pallit ja menisin kertomaan asiasta, ehkä sen jälkee pääsisin jatkamaa omaa elämääni. Ja nii vissii pitäis mennä tekee

Perus settiä. Mikään ei vituta niin paljon kuin: Olet menossa illanistujaisiin joihin on tulossa se yksi tietty tyttö jota olet katsellut pidempään. Olet jo ennakkoon suunnitellut kaiken näköistä. Illanistujaisissa kuitenkin huomaat että tämä tyttö vehtaa koko illan kaverisi kanssa.
Kyllä se vitutus siintä sitten pikkuhiljaa ajan kanssa hälvenee ja lopulta asialle pystyy jo nauramaan.

[Aamunkuiskaus87]

Sitä tuntee ittensä välillä nii helveti tyhmäks. Mä kerkesi tapailee yhtä miestä muutama kuukaude ja vaikka jo kuukaude tapailu jälkee selvis, et tää ei halunnu mitää vakavampaa, koska oli kuulemma vielä niin paljo kiinni edellisee naiseensa. No mitä minä idiootti teen?!?!?!? Menen ja jatkan säätämistä, vaikka omat tunteet alko olla jo vaarallisen voimakkaita. Seksi oli oikeesti ehkä parhainta, mitä oon ikinä elämässäni kokenu ja sitä on ihan hirvee ikävä. Joo mä siis vihoin ja viimein sain itteeni niskasta kiinni ja pisti pistee täl säädöl. Sen jälkee tosin vasta, ko tää toine osapuoli ampuessaa mällei mu sisuksiini huokasee entise naisensa lempinimen...

[Baka94]

Oma ongelmani on sama kuin muutamalla muulla jotka kirjotti tähän aiheeseen, eli yksinäisyys alkaa aiheuttamaan ongelmia. En ole yhdestikkään ollut minkäänlaisessa suhteessa, eikä ole koskaan sellainen ollut lähelläkään. Ammattikoulu aikoina tuki yks entinen ylä-aste luokkalainen nainen jutteleen pari kertaa, mutta se meni aikalailla siihen etten itse pahemmin uskaltanut sanoa mitään ja vastailin vain hänen kysymyksiin yms. En kyllä tiedä oliko kyseisen keskustelun joukussa jonkinlaista flirttailua, kun en sitä osaa millään tapaa erottaa. Syy siihen miksi itse en itse ole mennyt kenellekkään juttelemaan on siinä että minulla on AvPD (en muista mikä on suomeksi), eli persoonallisuushäiriö jonka takia sosiaaliset tilanteet tuntuvat vaikeilta tai jopa ahdistavilta. Yksi osa tätä on myös se että henkilö jolla on AvPD, pelkää että hänet torjutaan (jos esim tutustuu uuteen henkilöön), joka tekee useimmiten uusien suhteiden muodostamisesta vaikeaa. Usein tällaiset henkilöt ovat mielummin yksin kuin ottavat riskin, koska torjutuksi tuleminen usein tuntuu tosi kivuliaalta (AvPD:stä kärsiväk kuitenkin haluavat suhteita, mutta odottavat enemmin sitä että joku tulee heidän luokseen kuin sitä, että he itse lähestyvät jotain henkilöä). Nykyään aikani kuluu siten että istun ison osan ajasta tietokoneella yrittäen helpottaa/unohtaa sitä kautta kaiken surun ja yksinäisyyden. Mitä minun tulisi tehdä? Vai kannattaako luopua toivosta?

[Titsnass]

Oma ongelmani on sama kuin muutamalla muulla jotka kirjotti tähän aiheeseen, eli yksinäisyys alkaa aiheuttamaan ongelmia.
---
Mitä minun tulisi tehdä? Vai kannattaako luopua toivosta?

Ootko kokeillu nettideittipalstoja? Niitä on monenlaisia. Viestien vaihdossa ei tarvi heti pelätä, että tulee torjutuksi.

Harrastatko jotain? Entä jos ajattelisit niin, että et yritäkään löytää mitään seurustelukumppania, vaan juttelet ihan tavallisesti vain ihmisten kanssa vaikka harrastuksen parissa. Et siis painosta itteäs löytämään kumppania.

Kuulostaa tosi kurjalta kyllä sun diagnoosi, sehän haittaa elämää tosi paljon. Voisitko päästä mihinkään terapiaan harjoittelemaan sosiaalisia tilanteita?

[Baka94]

Ootko kokeillu nettideittipalstoja? Niitä on monenlaisia. Viestien vaihdossa ei tarvi heti pelätä, että tulee torjutuksi.

Olen kyl kokeillu muutamia tulokseetta. Osaatko suositella jotain sivua(ja) jos tulis vastaan joku uus?

Harrastatko jotain? Entä jos ajattelisit niin, että et yritäkään löytää mitään seurustelukumppania, vaan juttelet ihan tavallisesti vain ihmisten kanssa vaikka harrastuksen parissa. Et siis painosta itteäs löytämään kumppania.

Kokeilen.

Kuulostaa tosi kurjalta kyllä sun diagnoosi, sehän haittaa elämää tosi paljon. Voisitko päästä mihinkään terapiaan harjoittelemaan sosiaalisia tilanteita?

Ei ainakaan tämän setkisessä elämäntilanteessa.

[jakeq]

..joo

[kia]

Iteppä päädyin säätämään aivan jäätävän kusipään kanssa. Osaa olla hellä ja miellyttävä ja rakastettava mutta nii perkeleen täynnä itteää. Ja eihän siinä mitään, vaa nyt ku alkaa heräilee jo suurempia tunteita ja järki huutaa et ois aika paeta, mutta kun ei vaan pysty... Olis kuulemma valmis parisuhteeseen mut "rima liian korkealla" ja tottakai fiksuna tyttönä tuntuu et mun pitäs pyrkiä ylittään se rima. Ei perkele.

Ei oo yhtää mun tyylistä tämmönen. Lyötii vielä vetoaki että kumpi rakastuu eka, taitaa olla nii et häviän ku tuntuu nii pahalta ku se lähteeki mun kaverin mukaan baarista. Passaa taas kysyä että miksi naiset rakastuu renttuihin ...

[tyntyn]

itse kun olen muhkea nainen eikä tällaista varmasti kovinkaan moni huoli

Minun mielipiteeni on, ettei kenenkään kannata pysyä huonossa suhteessa pelkästään koska pelkää ettei saa ketään muutakaan. Ei yksin oleminen ole välttämättä aina se kaikkein pahin vaihtoehto, pikemminkin minusta jokaisen pitäisi ensin oppia olemaan yksin ja viihtymään omassa seurassaan ennen kuin rupeaa parisuhteeseen. Muutoin siinä käy helposti juuri niin, että tuhlaa parhaan osan elämästään roikkumalla väärässä ihmisessä pelkästään siitä pelosta, ettei kelpaa muillekaan ja jää yksin.

Ihan pakko tulla sanomaan että itelläni kävi just näin. Roikuin huonommassa suhteessa, jälkeenpäin varsinki oon kattonu että mitä vittua.

Mä luulin ettei kukaan halua mua. Ylipainoa on vaikka muille jakaa, roikuin eksässä ku hukkuva oljenkorressa kun en halunnu jäädä yksin eikä mua kuitenkaan kukaan muu huoli.
Mietin kaikkea ihan "järki"avioliitosta tms. alkaen että ottais vaan jonku jota ei rakasta ettei tarvi olla yksin. Että en koskaan vois saada ketään johon rakastuisin ku en kelpaa kellekään jne. Pelkäsin että ois pakko ottaa sellainen josta en tykkää yhtään, mutta koska kukaan muu ei musta välitä niin ottaa se "ihan okei" sit.

Tuntuu että olin ihan helevetin tyhymä kun roikuin suhteessa niin pitkään ettei tarvis olla yksin tai uskoin oikeesti etten vois koskaan saada ketään.

Aloin sitten jossain välissä etsimään seksiseuraa netin kautta, ja olin että jos sitä joku löytys, kaipuu monenlaiseen oli iso ja eron jälkeinen seksi eksän kanssa ei varmasti ollut se fiksuin veto ylitsepääsemisessä... Se loppui sitku eksä löys uuden. No mut varsinkin näin naisena rohkenen sanoa että tarjontaa oli kyllä tosi paljon. Ei tarvinu ottaa sitä ekaa joka lähesty, vaan saattoi rauhassa kattoa että oli mieluinen kumppani. Sillon tajusin että mitä helvettiä oikeesti ajattelin etten kelpais kellekkään, kun kiinnostuneita oli kymmenittäin. Että mitäääää?!? Siinä vaiheessa kun yks mies tuli sanomaan että "oot tosi ihanan pullea, mut saisit olla vielä lihavampi, tykkäisin sellasesta" tjsp. Olin ko puulla päähän lyöty! Että mitä? Sen jälkeen totesin että vitut eksästä ja muista mulkuista, on ihania naisia ja miehiä jotka tykkää pullukoista, jotka PREFEROI sitä että kumppani on lihava/pyöreä/pullea/rehevä/*kaikki ylipainoistermit tähän*. Briteissä niillä on ihan kerhoja/klubeja siihen tarkoitukseen, tuli kaiveltua tuon jälkeen enempikin tietoa asiasta. Ja voi sitä ihmetyksen määrää kuinka paljon isot naiset on nykyään ihailuksen kohteena.

Totesin että paskat jos en kelpaa tälläsenä ku oon (tuskin normaalipainoista päivää näen vaikka paino onkin laskenu hiukan) niin ei sitten, etin jonku muun. Nykyinen kumppani tykkää miun lyllyköistä enkä enää ikinä ottais eksää takas. Itseasiassa mietin että mitä vittua tein suhteessa pari viimestä vuotta sen kanssa.
Jospa nyt kohti valoisampaa tulevaisuutta ja tsemppiä kovasti myös sinulle, uskon että sinulla voi käydä ihan yhtä hyvä flaksi mitä mulla kävi. C: