Mulkkujen kokoero

Keskustelua erilaisista fetisseistä.
cerveza
Seksipeto
Viestit: 327
Liittynyt: 06 Maalis 2016, 16:08

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja cerveza » 11 Syys 2017, 00:09

Arvelin ennen itsekin noin, että se on miehille tärkeämpi asia kuin naisille. Lukuisien keskustelujen seurauksena olen päätynyt ajattelemaan että se on tärkeä asia lähes kaikille miehille, joilla on iso tai isohko ja joillekuille muille. Me luultavasti näemme ihan erilaisen maailman ja kuulemme luultavasti naisilta ihan erilaiset jutut. Paljoa ei tässä tarvitse arvaillakaan, kun tämän on muutama sanonut ihan suoraankin. Kuka hemmetti nyt toisten mieltä tahtoisi pahoittaa.

Naisista se taas on jokseenkin tärkeä asia suurelle osalle ja erittäin tärkeä merkittävälle osalle. Ja naiset löytävät aiheessa ne keskustelukumppanit, joiden kanssa asiasta voi puhua, kun taas miehet eivät juurikaan puhu aiheesta, vitsailua lukuunottamatta.

Tapaan itse muutenkin itselleni sopivia naisia enemmän, mutta monet voisivat yllättyä siitä, miten usein ison mulkun näkeminen tai tunteminen saa naiset puhumaan aiheesta. Kaikille aihe ei vaikuta kovin tärkeältä, mutta sanovat siitä jotain silti. Erittäin suurelle osalle se taas on tärkeä ja kehuvat kokoa paljonkin. Ja sitten on ne, jotka sanovat "kunhan se ei ole pikkusormen kokoinen". Kun heidät oppii tuntemaan paremmin, kertovat sitten usein totuuden, mikä on oikeastaan myös aika itsestäänselvä.

Tämä kaikki sanottuna, uskon että joidenkin kohdalla se on ihan totta, että heille ei ole koolla paljoakaan väliä. Tuo asia vaihtelee naisten välillä suuresti.
straightandcurious
Noviisi
Viestit: 3
Liittynyt: 11 Loka 2017, 00:57

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja straightandcurious » 11 Loka 2017, 01:38

Itseää kiihottaa aihe myöskin, joskin en koskaan ole näitä näyteltyjä pornovideoita ymmärtänyt, johin ei edes olla saatu oikeasti pienimunaisia (keskivertoa pienempiä) miehiä. Omaan siis aika pienen peniksen, ja siitä johtuen kaikki porno mitä katson, on lähinnä amatööripornoa jossa on joko pienikyrpäinen kaveri osallisena, tai vaihtoehtoisesti isomunainen. Tykkään myös vertailla omaani muiden miesten peniksiin, esim. Saunassa saatan miettiä että "tollahan on isompi levossa kun mulla seiskoissa".
Omeglessa tulee myös vietettyä aina välillä aikaa, siellä kun voi laittaa "tykkäyksiin" vaikka compare, jolloin saa muita vertailusta kiinnostuneita camittelemaan.

Tässä yksi video, jonka voi tuotantolaadultaan jättää omaan arvoonsa, mutta silti ihan kiihottava aiheesta kiinnostuneille.
https://www.24video.adult/video/view/1657614

Niin ja olen siis enimmäkseen ihan heteromies.
cerveza
Seksipeto
Viestit: 327
Liittynyt: 06 Maalis 2016, 16:08

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja cerveza » 11 Loka 2017, 22:00

Hyvä viesti ja hienoa nähdä kuinka ajatusmaailma ja pornomaku on todella samanlainen kuin omani ja silti kyseessä koon mielessä vastakohta.

Tuon Brandi Bellen videon trailerin olen nähnyt lukuisia kertoja, joten ilahduttaa vihdoin nähdä koko versio, vaikka siinä ei olekaan juuri minkäänlaista vertailua. Brandi lähinnä panee molempia ja antaa lopussa tuomion. Hyvää videolla on se, kuinka näkee pienen eron Brandin nauttimisessa ja ettei hän pilannut videota näyttelemällä. Yksinkertaisesti ottaa molempia ja me katsojat näemme mitä näemme.

Tuo saunakokemus on mielenkiintoista luettavaa ja olen lukenut paljon vastaavia saamistani yksityisviesteistä, kuinka ollaan koettu alemmuutta ja tämä on jotenkin tuntunut kutkuttavalla tavalla.

Kun sanoit tuosta pornojutusta, niin kiinnostaisi kuulla, miksi et tykkää keskikokoisten videoista? Eli oikeastaan kysymys on, mistä pidät pienimunaisten videoissa ja mistä pidät isomunaisten videoissa?

Paras olisi jos kokoerovideoita olisi enemmän, mutta valitettavasti näitä ei hirveästi ole ja kun on, ne on niitä ylinäyteltyjä "cuckold"-videoita, joissa jotakuinkin samat ammattilaiset ja joku silikonitissi. Menee vähän huti itse jutusta. Itse tahdon nähdä niitä pieniä eroja siinä, kuinka tuntuu selvästi paremmalta ja kuinka isompaan reagoidaan positiivisemmin. Toki aidot cuckold-videot, joissa on rakastavaa mutta julmaa dirty talkia toimivat kuin häkä. :)
straightandcurious
Noviisi
Viestit: 3
Liittynyt: 11 Loka 2017, 00:57

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja straightandcurious » 12 Loka 2017, 01:38

cerveza kirjoitti:Kun sanoit tuosta pornojutusta, niin kiinnostaisi kuulla, miksi et tykkää keskikokoisten videoista? Eli oikeastaan kysymys on, mistä pidät pienimunaisten videoissa ja mistä pidät isomunaisten videoissa?

En tiedä, kai nautin siitä alemmuuden tunteesta ja kuinka kuvittelen pienimunaisten olevan pettymyksiä seksissä. Videoissa joissa taas on isomunaisia, nautin usein siitä nautinnosta jonka nainen kokee. Erityisesti kiihottaa videot, jossa nainen pyytää lopettamaan tai olemaan varovaisempi. Ehkä siinäkin tulee ajateltua, että itse en tuohon pystyisi.
Absoluuttinen fantasiavideo olisi varmaan joku amatööripätkä, missä kaksi miestä, toinen keskivertoa selvästi pienempi ja toinen isompi panee naista. Pienimunaisen kohdalla tapahtuisi juurikin tätä kyllästyneisyyttä sekä peniksen poisliukumista pillusta (kohdannut tämän ongelman tietyissä asennoissa), yms. Kun taas isomunaisen kohdalla olisi ihan päinvastaista touhua.
Koko juttu saattaa myös johtua ihan siitä, että tykkään videoiden aitoudesta. Oikeassa maailmassa kun on ihan sitä keskivertoseksiä sekä keskivertosia tai sitä pienempiä peniksiä, ennenaikaista laukeamista (nämä videot kiinnostaa myös), jne. Näytelty porno ei ole koskaan kiinnostanut pätkääkään.

En varsinaisesti silti toivo, että omalle kohdalle sattuisi jotain cuckold fantasiaa, varmaan juurikin koska se vaan pohjimmiltaan vaikuttaisi teennäiseltä. Välillä tosin toivon, että nykyinen tyttöystävä vaikka antaisi sääliseksiä ja kyselisi tyyliin "Joko tulit?". Eli juurikin se säälittävyys tai oma epäonnistuminen kuitenkin kiihottaa vähän. Olisi myös kiva kokea seksiä, jossa nainen kieltäytyy tai juurikin kyselee vastaavia kysymyksiä.
cerveza
Seksipeto
Viestit: 327
Liittynyt: 06 Maalis 2016, 16:08

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja cerveza » 12 Loka 2017, 19:51

Tämä video saattaisi toimia sinulle. Ensiksi nainen panee hetken aikaa mustaa miestä. Sen jälkeen näytetään kun valkoinen mies panee häntä ja laukeaa todella nopeasti, minkä jälkeen tulee suloista sanailua.

https://xhamster.com/videos/white-wife- ... bby-745505

Tietenkään ei ole mitään varmuutta onko kyseessä edes sama nainen, mutta ensimmäisen videon nainen on kykenevä vastaanottaja ja toisella videolla oleva nainen puhuu hyvällä otteella.

Ei muuten välttämättä tarvita paljoa, että saa naisen kiusaamaan haluamallaan tavalla. Jotkut eivät toisaalta tykkää juuri mistään normaalista poikkeavasta sosiaalisesta asetelmasta seksissä, koska kokevat näitä etäännyttävinä. Toiset taas kokevat niiden lähentävän ja he todella löytävät itsensä, kun pääsevät vähän leikkimään tuhmilla puheilla.

Isolla munalla on helppoa, kun siitä saa kuulla aika paljon naisilta ja he tällöin kyllä usein haukkuvat kokemansa pienet lyttyyn. Monet toistavat vielä mielellään asiaa enemmänkin ja siitä tulee sellainen yhteinen ilon aihe. Olen jo aiemmin kertonut, että tällaiset ei kuitenkaan päde kaikkien suhteen ja että uskon myös tutustuvani helpommin samalla tavalla pervoihin kuin mitä itse olen. Ja kun pullotukseni näkyy käytännössä aina, uskon että jo ihan suoraan siitäkin syystä päädyn helpommin itselleni sopivien naisten kanssa sänkyyn.
dwnsdman
Noviisi
Viestit: 2
Liittynyt: 16 Huhti 2017, 13:34

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja dwnsdman » 23 Loka 2017, 10:25

straightandcurious kirjoitti:
cerveza kirjoitti:Kun sanoit tuosta pornojutusta, niin kiinnostaisi kuulla, miksi et tykkää keskikokoisten videoista? Eli oikeastaan kysymys on, mistä pidät pienimunaisten videoissa ja mistä pidät isomunaisten videoissa?

En tiedä, kai nautin siitä alemmuuden tunteesta ja kuinka kuvittelen pienimunaisten olevan pettymyksiä seksissä. Videoissa joissa taas on isomunaisia, nautin usein siitä nautinnosta jonka nainen kokee. Erityisesti kiihottaa videot, jossa nainen pyytää lopettamaan tai olemaan varovaisempi. Ehkä siinäkin tulee ajateltua, että itse en tuohon pystyisi.
Absoluuttinen fantasiavideo olisi varmaan joku amatööripätkä, missä kaksi miestä, toinen keskivertoa selvästi pienempi ja toinen isompi panee naista. Pienimunaisen kohdalla tapahtuisi juurikin tätä kyllästyneisyyttä sekä peniksen poisliukumista pillusta (kohdannut tämän ongelman tietyissä asennoissa), yms. Kun taas isomunaisen kohdalla olisi ihan päinvastaista touhua.
Koko juttu saattaa myös johtua ihan siitä, että tykkään videoiden aitoudesta. Oikeassa maailmassa kun on ihan sitä keskivertoseksiä sekä keskivertosia tai sitä pienempiä peniksiä, ennenaikaista laukeamista (nämä videot kiinnostaa myös), jne. Näytelty porno ei ole koskaan kiinnostanut pätkääkään.


Hyvin samoilla linjoilla mennään täälläkin miltein sanasta sanaan. :)
cerveza
Seksipeto
Viestit: 327
Liittynyt: 06 Maalis 2016, 16:08

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja cerveza » 04 Marras 2017, 16:16

Tässä on hyvä video jonkun vaimosta ottamassa kahta erikokoista mulkkua suuhun.

https://xhamster.com/videos/husband-fil ... ock-201781

Tässä sitten mahdollisesti samat ihmiset. Aluksi ohutmunaisempi panee ja sitten paksumunaisempi. Voitte katsoa nautinnon eroa. Näyttää vähän siltä että keskittyy aluksi vain ottamaan paksumpaa suihin ja sitten panemaan sitä. Ero ääntelyssä on melko huomattava.

https://xhamster.com/videos/husband-fil ... ers-213884

Kirjoituksianne on ilo lukea. Vaikka pienempikään ei tuossa ole pieni, vastaisiko suunnilleen tuollainen toivomaanne? Minulla ainakin näin on. Asetelmaa ei mitenkään ylikorosteta, mutta se vain paistaa läpi.
cerveza
Seksipeto
Viestit: 327
Liittynyt: 06 Maalis 2016, 16:08

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja cerveza » 11 Joulu 2017, 17:31

Rocco pelkästään kuvaa kun normaalin iso ja tätä huomattavasti isompi hoitelevat naista. Nainen sanoo ottaessaan suihin isommasta että se on "gigant" ja toisesta että se on iso, kun Rocco pyytää kommentteja.

https://xhamster.com/videos/two-young-b ... ng-7517794

Tällä kertaa pienempi saa ehkäpä jopa enemmän huomiota. :o
Uskon videon toimivan myös monille, joita tämä aihe ei kiinnosta yhtään.
kolehannt
Noviisi
Viestit: 31
Liittynyt: 15 Syys 2013, 14:19

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja kolehannt » 23 Joulu 2017, 08:01

Saako täällä harrastaa seksileikkejä ja julkaista kuvaa omasta vehkeestään? Haluaisin sille naurettavan. Mielummin naiset mut miehetkin käy. :D
Naapurinkundi91
Noviisi
Viestit: 4
Liittynyt: 29 Marras 2017, 17:19

Re: Mulkkujen kokoero

ViestiKirjoittaja Naapurinkundi91 » 23 Joulu 2017, 16:11

Laitetaan tänne sitten omakin tykätkää tai haukkukaa
Liitteet
orca-image-1513011062509.jpg_1513011062764.jpeg
orca-image-1513011062509.jpg_1513011062764.jpeg (113.64 KiB) Katsottu 605 kertaa

Palaa sivulle “Fetissit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa